Sidosryhmäyhteistyö

Avointa ja vuorovaikutteista keskustelua sidosryhmien kanssa

Veikkaus pyrkii avoimeen ja vuorovaikutteiseen keskusteluun ja yhteistyöhön kaikkien sidosryhmiensä kanssa. On tärkeää, että tiedämme ja tunnemme sidosryhmien Veikkaukseen kohdistuvat odotukset. Tiedon jakamisen lisäksi käymme keskusteluja, vastaamme kysymyksiin, osallistumme seminaareihin ja tapaamme sidosryhmiämme. Viime vuonna aktivoiduimme myös sosiaalisessa mediassa.

Haluamme olla sidosryhmien edustajien kanssa aktiivisessa vuorovaikutussuhteessa säännöllisesti. Sidosryhmien ja heidän odotusten tuntemus, heidän luottamuksensa Veikkaukseen ja yhtiön toimintaan ovat menestyksekkään toimintamme edellytys.

Uusia sidosryhmätapahtumia

Veikkauksen 70-juhlavuoden kunniaksi järjestettiin ensimmäsitä kertaa asiakkaillemme Veikkausfestarit sekä lähiyhteisöillemme avoimet ovet -tapahtuma, joihin molempiin tietyllä ryhmällä asiakkaitamme oli mahdollisuus osallistua. Kesäkuun alussa Helsingin Kaisaniemessä järjestetyille Veikkausfestareille osallistui lähes 6 000 veikkauskorttilaista, joita onni potkaisi arvonnassa.

Avoimet ovet -tapahtumalla puolestaan tavoitettiin lähes noin 150 lähiyhteisön edustajaa, kun yhtiö kutsui naapuruston asukkaat ja yritysten edustajat sekä Vantaan kaupungin päättäjiä tutustumaan Veikkauksen pääkonttoriin. Veikkauslaisten vetämillä opastetuilla tutustumiskierroksilla kerrotiinn yhtiön historiasta, toiminnasta sekä yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Vuorovaikutteista ja laajaa kontaktointia

Toissa vuonna Veikkaus kutsui samanaikaisesti kaikkien sidosryhmiensä edustajia verkkohaastatteluun otsikolla "Mitä odotat Veikkaukselta tulevaisuudessa?". Reilun kahden viikon aikana yhteensä yli 5 200 asiakasta, veikkausmyyjää, median edustajaa, poliittista päättäjää, viranomaista, yhteistyökumppania, edunsaajaa sekä henkilöstön edustajaa vastasi haastetteluun. Kaikkiaan vastaajilta saatiin runsaat 9 300 sisällöllistä ajatusta ja odotusta koskien tulevaisuuden Veikkausta. Tämän laajan verkkohaastattelun tulosten pohjalta kuvaus yhtiön sidosryhmistä rakennettiin uudelleen. Viime vuonna sidosryhmäkuvausta täsmennettiin ja täydennettiin vuoden aikana saatujen tulosten ja palautteiden pohjalta.

 

Katso Veikkauksen toiminta sidosryhmien kanssa perinteisen taulukon muodossa ›

Asiakkaat Edunsaajat Poliittiset päättäjät Ministeriöt ja viranomaiset Media Yhteistyökumppanit Asiamiehet ja veikkausmyyjät Henkilöstö
Odotukset Veikkausta kohtaan
  • Avoin ja luotettava toiminta
  • Kiinnostavat pelit, harmitonta ajanvietettä ja jännitystä arkeen
  • Kotimainen pelinjärjestäjä
  • Tuotto laajalle joukolle edunsaajia
Veikkauksen tapa toimia
  • Asiakastiedon ja -palautteen aktiivinen hyödyntäminen
  • Asiakasneuvonta
  • Asiakaslehti X
  • Vastuullinen ja kiinnostava pelitarjoama
  • Tunnistautuneena pelaamisen määrän kasvattaminen
  • Luotettava voitonmaksu
Saavutukset 2010
  • Veikkaus.fi uudistettiin vastaamaan asiakkaiden toiveita
  • Asiakastyytyväisyystutkimuksen ja kanta-asiakasbarometrin perusteella tyytyväisyys hyvällä tasolla
  • Rekisteröityneiden asiakkaiden määrä nousi yli 1,2 miljoonaan, Veikkaus-korttiasiakkaiden määrä kasvoi lähes miljoonaan
  • Kehitettiin pelaamisen hallinnan välineitä netissä, mm. otettiin käyttöön Pelitesti
  • Järjestettiin Veikkaus-festarit
  • Järjestettiin Vantaan pääkonttorilla Avoimet ovet -iltapäivä lähiyhteisöjen edustajille
Odotukset Veikkausta kohtaan
  • Vakaa tuotto edunsaajille, jatkuvuuden turvaaminen
  • Aktiivista tiedottamista
  • Pelikohde- ja markkinointiyhteistyö liittojen, liigojen sekä sarjojen kanssa
Veikkauksen tapa toimia
  • Vakaa tuoton kasvu edunsaajien toimintaedellytysten takaamiseksi
  • Säännöllinen yhteydenpito
  • Pelikohde- ja markkinointiyhteistyö liittojen, liigojen sekä sarjojen kanssa
Saavutukset 2010
  • Veikkauksen tulos kasvoi 7,5 %.
  • Toteutettiin seuratutkimus urheilun edunsaajille
  • Ainutlaatuinen yhteistyö kotimaisen elokuva-alan kanssa
  • Näkyvillä kotimaan merkittävimmissä urheilutapahtumissa
Odotukset Veikkausta kohtaan
  • Yksinoikeusaseman säilyminen
  • Vastuullinen rahapelipolitiikka
  • Suomalaisuus
  • Pitkäjänteinen tuotto yhteiskunnalle
  • Toiminnan avoimuus ja luotettavuus
  • Rikollisuuden ja vilpin torjunta
Veikkauksen tapa toimia
  • Säännölliset tapaamiset
  • Yhtiökokous
  • Hallintoneuvosto
  • Osavuosikatsaukset
  • Yhteiskuntavastuu- ja vuosiraportti
Saavutukset 2010
  • Veikkaus sijoittui hyvin kansallisissa ja kansainvälisissä toimialavertailuissa, mm. tuottavin peliyhtiö/capita
Odotukset Veikkausta kohtaan
  • Hallittu, pitkäjänteinen ja varma tuoton kehitys
  • Vastuullinen pelitoiminta
  • Sosiaalisten haittojen ennaltaehkäisy
  • Vilpin ja rikollisuuden ehkäisy
Veikkauksen tapa toimia
  • Säännöllinen yhteydenpito
  • Osavuosikatsaukset
  • Yhteiskuntavastuu- ja vuosiraportti
Saavutukset 2010
  • Uusia pelejä lanseerattiin ja olemassa olevia pelejä uudistettin
  • Lanseerattiin täysin uudistettu Veikkaus.fi -sivusto, jossa erillinen pelisali nopeampirytmisille peleille
Odotukset Veikkausta kohtaan
  • Nopea ja avoin tiedottaminen
  • Sosiaalinen vastuu ja luotettavuus
  • Tavoitettavuus
  • Pelituotot merkittävässä asemassa suomalaisen yhteiskunnan toiminnassa
Veikkauksen tapa toimia
  • Lehdistötiedotteet ja pelivoitoista uutisointi
  • Säännölliset mediatapaamiset
  • Henkilökohtaiset toimittajatapaamiset
  • Mediaseuranta
Saavutukset 2010
  • Toteutettiin viestintätutkimus median edustajille, josta saatiin erinomaiset arvosanat
  • Veikkaus aktivoitui Facebookissa.
  • Viestien läpimenoa mediassa seurataan säännöllisesti
Odotukset Veikkausta kohtaan
  • Innovatiivinen, monipuolinen ja vastuullinen pelitarjonta
  • Avoin, luotettava ja pitkäjänteinen yhteistyösuhde
Veikkauksen tapa toimia
  • Pitkäaikaiset sopimukset ja pitkäjänteinen yhteistyö
  • Hankintojen keskittäminen
Saavutukset 2010
  • Päivitettiin sopimuksia
Odotukset Veikkausta kohtaan
  • Hyvä tulonlähde
  • Monipuolinen pelitarjonta
  • Asiakaspalvelu
  • Myyntityön tukeminen
  • Aktiivinen tiedottaminen
  • Tietoa veikkausvoittovarojen edunsaajista
Veikkauksen tapa toimia
  • Tuloksellisen myyntityön tukeminen tiedottamalla ja kouluttamalla
  • Toimivat myyntipäätteet (toimiva pelijärjestelmä)
  • Jatkuva oppiminen ja koulutus
Saavutukset 2010
  • Toteutettiin asiamiesbarometri
  • Päivitettiin myyjäkoulutusta ja myyjien verkkokoulutusohjelmaa
Odotukset Veikkausta kohtaan
  • Läpinäkyvyys ja avoin tiedottaminen
  • Tasa-arvoinen ja tasapuolinen kohtelu
  • Oikeudenmukaisuus
Veikkauksen tapa toimia
  • Erinomainen työpaikka
  • Henkilöstötutkimukset
  • Henkilökohtaiset ja ryhmäkehityskeskustelut
  • Henkilöstön intranet eli Innet
  • IdeaSampo
  • Henkilöstölehti 1X2
  • Henkilöstön uutis- ja kauppatorit
  • Eri henkilöstöryhmien koulutukseen ja kehittämiseen panostaminen
Saavutukset 2010
  • Teetettiin Suomen parhaat työpaikat - tutkimus
  • Toteutettiin Veikkaus Rocks -nimellä kulkenut esimieskoulutusohjelma, johon osallistuivat kaikki yhtiön esimiehet

Toiminta sidosryhmien kanssa

 

ASIAKKAAT

Veikkauksen pelien kaikki pelaajat

 

Odotukset Veikkausta kohtaan

  • Avoin ja luotettava toiminta
  • Kiinnostavat pelit, harmitonta ajanvietettä ja jännitystä arkeen
  • Kotimainen pelinjärjestäjä
  • Tuotto laajalle joukolle edunsaajia

Veikkauksen tapa toimia

  • Asiakastiedon ja -palautteen aktiivinen hyödyntäminen
  • Asiakasneuvonta
  • Asiakaslehti X
  • Vastuullinen ja kiinnostava pelitarjoama
  • Tunnistautuneena pelaamisen määrän kasvattaminen
  • Luotettava voitonmaksu

Saavutukset 2010

  • Veikkaus.fi uudistettiin vastaamaan asiakkaiden toiveita
  • Asiakastyytyväisyystutkimuksen ja kanta-asiakasbarometrin perusteella tyytyväisyys hyvällä tasolla
  • Rekisteröityneiden asiakkaiden määrä nousi yli 1,2 miljoonaan, Veikkaus-korttiasiakkaiden määrä kasvoi lähes miljoonaan
  • Kehitettiin pelaamisen hallinnan välineitä netissä, mm. otettiin käyttöön Pelitesti
  • Järjestettiin Veikkaus-festarit
  • Järjestettiin Vantaan pääkonttorilla Avoimet ovet -iltapäivä lähiyhteisöjen edustajille

EDUNSAAJAT

Taiteen, liikunnan, nuorisotyön ja tieteen parissa työskentelevät kaikki suomalaiset, jotka hyötyvät Veikkauksen tuotosta.

 

Odotukset Veikkausta kohtaan

  • Vakaa tuotto edunsaajille, jatkuvuuden turvaaminen
  • Aktiivista tiedottamista
  • Yhteistyö

Veikkauksen tapa toimia

  • Vakaa tuoton kasvu edunsaajien toimintaedellytysten takaamiseksi
  • Säännöllinen yhteydenpito
  • Pelikohde- ja markkinointiyhteistyö liittojen, liigojen sekä sarjojen kanssa

Saavutukset 2010

  • Veikkauksen tulos kasvoi 7,5 %.
  • Toteutettiin seuratutkimus urheilun edunsaajille
  • Ainutlaatuinen yhteistyö kotimaisen elokuva-alan kanssa
  • Näkyvillä kotimaan merkittävimmissä urheilutapahtumissa

POLIITTISET PÄÄTTÄJÄT

Eduskunta, valtioneuvosto, Euroopan parlamentti ja komissio

 

Odotukset Veikkausta kohtaan

  • Yksinoikeusaseman säilyminen
  • Vastuullinen rahapelipolitiikka
  • Suomalaisuus
  • Pitkäjänteinen tuotto yhteiskunnalle
  • Toiminnan avoimuus ja luotettavuus
  • Rikollisuuden ja vilpin torjunta

Veikkauksen tapa toimia

  • Säännölliset tapaamiset
  • Yhtiökokous
  • Hallintoneuvosto
  • Osavuosikatsaukset
  • Yhteiskuntavastuu- ja vuosiraportti

Saavutukset 2010

  • Veikkaus sijoittui hyvin kansallisissa ja kansainvälisissä toimialavertailuissa, mm. tuottavin peliyhtiö/capita

MINISTERIÖT JA VIRANOMAISET

Omistaja opetusministeriö (OPM), sisäasiainministeriö (SM), Poliisihallitus*, valtion valvojat,
sosiaali- ja terveysministeriö (STM), Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL)

 

Odotukset Veikkausta kohtaan

  • Hallittu, pitkäjänteinen ja varma tuoton kehitys
  • Vastuullinen pelitoiminta
  • Sosiaalisten haittojen ennaltaehkäisy
  • Vilpin ja rikollisuuden ehkäisy

Veikkauksen tapa toimia

  • Säännöllinen yhteydenpito
  • Osavuosikatsaukset
  • Yhteiskuntavastuu- ja vuosiraportti

Saavutukset 2010

  • Uusia pelejä lanseerattiin ja olemassa olevia pelejä uudistettiin
  • Lanseerattiin täysin uudistettu Veikkaus.fi -sivusto, jossa erillinen pelisali nopeampirytmisille peleille

MEDIA

Valtakunnalliset, alueelliset ja paikalliset mediat; lehdistö, radio, tv
Sosiaalinen media

 

Odotukset Veikkausta kohtaan

  • Nopea ja avoin tiedottaminen
  • Sosiaalinen vastuu ja luotettavuus
  • Tavoitettavuus
  • Pelituotot merkittävässä asemassa suomalaisen yhteiskunnan toiminnassa

Veikkauksen tapa toimia

  • Lehdistötiedotteet ja pelivoitoista uutisointi
  • Säännölliset mediatapaamiset
  • Henkilökohtaiset toimittajatapaamiset
  • Mediaseuranta

Saavutukset 2010

  • Toteutettiin viestintätutkimus median edustajille, josta saatiin erinomaiset arvosanat
  • Veikkaus aktivoitui Facebookissa.
  • Viestien läpimenoa mediassa seurataan säännöllisesti

YHTEISTYÖKUMPPANIT

Alihankkijat, IT-yhteistyökumppanit, media- mainos- ja viestintätoimistot, vähittäiskaupan ketjut,
lajiliitot ja -liigat, Peluuri -puhelinpalvelu

 

Odotukset Veikkausta kohtaan

  • Innovatiivinen,
    monipuolinen ja vastuullinen pelitarjonta
  • Avoin, luotettava ja pitkäjänteinen yhteistyösuhde

Veikkauksen tapa toimia

  • Pitkäaikaiset sopimukset ja pitkäjänteinen yhteistyö
  • Hankintojen keskittäminen

Saavutukset 2010

  • Päivitettiin sopimuksia

ASIAMIEHET JA VEIKKAUSMYYJÄT

Veikkauksen kanssa sopimussuhteessa olevat asiamiehet, veikkauspelien myyjät

 

Odotukset Veikkausta kohtaan

  • Hyvä tulonlähde
  • Monipuolinen pelitarjonta
  • Asiakaspalvelu
  • Myyntityön tukeminen
  • Aktiivinen tiedottaminen
  • Tietoa veikkausvoittovarojen edunsaajista

Veikkauksen tapa toimia

 

  • Tuloksellisen myyntityön tukeminen tiedottamalla ja kouluttamalla
  • Toimivat myyntipäätteet (toimiva pelijärjestelmä)
  • Jatkuva oppiminen ja koulutus

Saavutukset 2010

 

  • Toteutettiin asiamiesbarometri
  • Päivitettiin myyjäkoulutusta ja myyjien verkkokoulutusohjelmaa 

HENKILÖSTÖ

Veikkauksen oma henkilöstö pääkonttorissa ja aluetoimistoissa, yhteensä 364 työntekijää

 

Odotukset Veikkausta kohtaan

 

  • Läpinäkyvyys ja avoin tiedottaminen
  • Tasa-arvoinen ja tasapuolinen kohtelu
  • Oikeudenmukaisuus

Veikkauksen tapa toimia

 

  • Erinomainen työpaikka
  • Henkilöstötutkimukset
  • Henkilökohtaiset ja ryhmäkehityskeskustelut
  • Henkilöstön intranet eli Innet
  • IdeaSampo
  • Henkilöstölehti 1X2
  • Henkilöstön uutis- ja kauppatorit
  • Eri henkilöstöryhmien koulutukseen ja kehittämiseen panostaminen

Saavutukset 2010

 

  • Teetettiin Suomen parhaat työpaikat - tutkimus
  • Toteutettiin Veikkaus Rocks -nimellä kulkenut esimieskoulutusohjelma, johon osallistuivat kaikki yhtiön esimiehet

* 1.1.2010 alkaen rahapelien valvonnasta vastaa Poliisihallitus, sisäasiainministeriö vahvistaa pelien säännöt